Kasvattaja

Flintin kanssa Ohtakarin rannalla
Kuva: Helmi

Ripaus historiaa

Agility ankkuroitui elämääni alle kouluikäisenä. Lähdimme äitini kanssa silloisilla koirillamme, coton de tuleáreilla, Nokialla järjestettävälle alkeiskurssille ja sille tielle jäätiin. Oma silloinen lemmikki, lenkkikaveri ja agilityn myötä myös harrastuskaveri oli Sasa (Pronssiportin Caro Jade s. 1995- k. 2010), joka oli mitä mainioin ystävä tuon ikäiselle nassikalle. Kisaamaan lähdettiin hetimmiten, kun esteet vain osattiin ja siitä lähti vielä osittain tänä päivänäkin kiertävä noidankehä: käydään kisoissa katsomassa, mitä pitää vielä opetella ja se opetellaan, jonka jälkeen mennään jälleen hakemaan uudet treenitavoitteet ja edetään koiran määräämässä tahdissa.

Meni muutama vuosi, kunnes sain alkaa miettimään seuraavaa rotuvalintaani. Nopea, sulavaliikkeinen, luonteeltaan aktiivinen, turkinhoidoltaan cotonia helpompi sekä muodollisesti pätevä.. Rotuvalinta oli shetlanninlammaskoira. Satojen rotujen värittämästä valikoimasta omaa valintaani potki näille urille hyvin pitkälti se, että perheeseen oli vuosi takaperin rantautunut äidin uusi harrastuskaveri, shetlanninlammaskoira Velmu.

Tämä oma Jerryni (FIN AVA Peltsun Namstop-Bailamo, s. 2001 – k. 2011) opetti minulle paljon muutakin kuin nopean ja sähikäisen koiran ohjaamista agilityssä. Se opetti, millaista on elää koiran kanssa, jonka motto oli ”hyökkäys on paras puolustus”. Se opetti, miten saadaan aikaan perustavanlaatuinen ja idioottivarma arkitottelevaisuus. Se opetti, miten koiran käyttäytymistä ja elekieltä kuuluu lukea. Se opetti minulle yksinkertaisesti paljon enemmän, mitä sheltin - tai minkään muunkaan koiran - koskaan kuuluisi. Ja siitä syystä tiedän nyt, mitä koirilta tahdon ja kieltämättä Jerry antoi minulle myös ripauksen periaatetta jalostuksellisiin näkökulmiin.



Agility on siis ollut "alusta asti" elämässä mukana, tarkalleen vuodesta 1997. Innostuin aikanaan Jerryn kanssa myös tokoilemaan, jotta saisin meidän yhteistyöstä saumattomampaa. Aloitin sen siis v. 2002 ja siitä asti se on ollut harrastuslistoilla aina häilyvästi mukana. Paimennuksen saloihin pääsin käsiksi v. 2007, kun hankin ensimmäisen työlinjaisen bordercollieni, Waun. Samana vuonna aloitin opintoni Kannuksessa, jonka aikana sain tutustua PK-lajeihin ja pelastuskoiratoimintaan kattavammin. Opintoihin liittyvän projektikoiran kanssa tutustuin myös suojeluharrastuksen alkeisiin, kuten myös silloisen malinoisnarttuni kera.



(Kuva: Ella)

Tuli aika myös oppia luopumaan ja saattaa Wau sateenkaarisilloille kesken opintojemme, sillä sen elämä kipuilevien lonkkien, selän sekä harmaakaihin sokeuttaman silmän takia ei ollut onnellista.


**

Näyttelyissä vieraillaan aniharvoin, keskimäärin ehkä kerran kolmessa vuodessa. Koirien esittämisestä olen silti aina pitänyt! Harrastinkin normaalien näyttelyiden lisäksi Junior Handleria vielä silloin pikkulikkana, kun ikä sen salli. Nyttemmin olen lupautunut esittämään kasvattejani näyttelyissä aina silloin, kun osutaan samaan näytelmiin.

Koulutuksellinen jalusta

Vuonna -04 kirmasin innokkaana kasvattajakurssille, vaikka omaa kennelnimeä en saanutkaan lähteä anomaan vielä moneen vuoteen. Vaan eipä minulla silloin ollut edes käryä siitä, minkälaisen kennelnimen anoisin ja tokihan ne kuuluisat jalostusnartutkin uupuivat.

Yläasteen jälkeen ei ollut kahta halaistua sanaa siitä, mihin yhteishakupaperit suuntasivat. Ne lähti kohti Kannusta, haaveena päästä opiskelemaan ”koiraa” kennellinjalle. Haaveet toteutui ja sinne suunnattiin kolmeksi vuodeksi kiltisti koulun penkille, jonka jälkeen oli pää täynnä hyödyllistä tietoa lähes kaikesta mahdollisesta koiraan liittyvästä. Erityisiin intohimon kohteisiin lukeutui anatomia & fysiologia sekä jalostus & genetiikka.

Koska koiran jalostuksesta ja genetiikasta ei ollut tarjolla jatko-opintovaihtoehtoja, ajauduin puoliksi vahingossa opiskelemaan koiraa lisää ”pintaa syvemmältä” eli vuoden kestävälle koirahierojakurssille hakemaan siis perustavanlaatuista tietoa anatomiasta.

Näiden ohella vähintään yhtä harjaannuttavaa koulutusta on tullut kanssaihmisten mukana vietetystä ajasta niin kasvattaja- kuin harrastajapuolellakin.



Pari(sataa) sanaa jalostuksellisista periaatteista

Kasvattajaksi itseään tituleeraavan ei pitäisi koskaan unohtaa, mitä varten kyseinen rotu on tehty ja lisäksi, vaikkeivät koulussa historiantunnit olisikaan juuri herättänyt suuria tunteita, on syytä joskus pysähtyä ja perehtyä oman rodun historiaan ja siihen, millaisia yksilöitä silloin on maan päällä tassutellut. Ja niistä yksilöistä ei kannattaisi erkaantua turhan kauas, vaikkakin suurimmassa osassa roduissa se peli on jo menetetty.

En arvosta omissa roduissani liioiteltuja ominaisuuksia, liittyi se sitten karvan pituuteen, rakenteeseen tai viettivoimakkuuksiin.

Yleisellä tasolla pyrin parhaani mukaan välttämään matadori-jalostuksen suosimista ja tämän takia suostun omia uroksianikin antamaan vain harvoille ja valituille nartuille. Mielestäni järkevämpää on käyttää useampaa pentua pentueesta jalostukseen maltilla kuin yhtä erityisen paljon, mikäli siis kyse on jalostuskelpoisista koirista.

Annan arvostukseni kokolailla ulkosiitokselle, mutta linjasiitoksissa erittäin fiksusti ja tarkoin valikoidut yhdistelmät saavat aikaan paljon hyvääkin, jos sitä harrastaa maltillisesti ja ajatuksen kanssa. Mahdollisimman laajan geenipoolin ylläpitämiseksi olen myös pyrkinyt olemaan ahkera ulkomaisia pentuvalikoimia seuratessani.

Onnistuakseen pyrkimyksissään, on omia jalostuskoiria, niiden jälkeläisiä sekä omia periaatteita katseltava vähän vähemmän vaaleanpunaisten linssien läpi, eli pitää osata olla kriittinen ja rehellinen. On myös muistettava, että ei kannata lähteä havittelemaan kuuta taivaalta (eli ei lähdetä esimerkiksi jalostamaan seurakoirista palveluskoiria), vaan pidetään yllä rodulle tyypillisiä ominaisuuksia, muuten on vaarana mennä toista kautta hanuri edellä pihakoivun latvaan.

Mielestäni käyttölinjaisen bordercollien kuuluu olla ohjaansa kohtaan nöyrä mutta paimennettavia eläimiä kohtaan aina päättäväinen ja viedä asiat loppuun asti. Se jaksaa työskennellä pitkään sekä oikein koulutettuna se tekee ohjaansa eteen mitä vain ja on tälle lojaali. Painetta tulee voida ottaa vastaan niin ohjaajalta kuin paimennettevilta eläimiltä, sillä tosielämän työtilanteet eivät välttämättä aina suju kuin ruotsalaisessa makasiiniohjelmassa. Sanomattakin on selvää, että paimennusominaisuudet on säilytettävä. Ja, mikäli koiralta löytyy viettiä paimennukseen, niin yleensä sillä riittää vietit myös muihin lajeihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koira olisi lähtökohtaisesti äärimmäisen motivoitunut. Joiltakin yksilöiltä se ominaisuus pitää kaivaa esille, jotta ne katsovat tarpeelliseksi tehdä saumatonta yhteistyötä ohjaajansa kanssa.
Jalostuksessa annan suuren arvon lisäksi hyvälle hermorakenteelle. Koiran ”painekattilassa” tulee olla kansi, eikä sillä siis kierrosten noustessa koskaan ”kiehu yli”. Hyvä hermorakenne on oiva apu niin harrastukissa, kuin tavallisessa kotielämässä. Koiran tulee harrastuskentällä pystyä säilyttämään keskittymiskykynsä myös kiihdyttävissä lajeissa ja kotioloissa sen täytyy pystyä rauhoittumaan jos mitään ei tehdä. Työlinjaisen bordercollien tulee olla kotioloissa rauhallinen, vaikka tekemistä tai töitä ei olisi tarjolla jopa moneen päivään. Harrastuskentille, esimerkiksi agilityyn, pyrin taas saamaan aikaan koiria, jotka eivät juokse pää kolmantena jalkana ilman ajatusta menosuunnasta. Haen siis ajattelevia, tasaisia sekä järkeviä suorittajia, joilla järki korjaa mahdollisesti hitaammalta näyttävän vauhdin. On hauskaa lukea netin palstoilta, kuinka käyttölinjaiset bordercolliet eivät koskaan nuku, niille pitäisi keksiä miljoonakolmesataa eri lajia harrastettavaksi ja tehdä vähintään kahdeksan tunnin lenkki kahdesti päivässä. On totta, että bordercolliet ovat aktiivisia ja ne usein pitävät aivojen aktivoinnista. Sekin on totta, että jos etsit vain ja ainoastaan lenkkitoveria sekä sohvankoristetta, niin jokin muu rotu soveltuu tähän rooliin varmasti paremmin. Mutta kyllä koirilla pitää olla kyky ymmärtää levätä silloin, kun sen hetki on. Ja omistajilla pitää taas olla ymmärrys suoda koiralle myös lepohetkiä.
Hyvää rakennetta pitää suosia, sillä töissä pitää olla kestävä ja fysiikka onkin se toinen tärkeä työkalu koiralle sen toimivan pääkopan lisäksi. Puutteelliset takakulmaukset sekä kulmausten epätasapaino on ehkä käyttölinjaisten bordercollieiden tyypillinen rakenteellinen virhe ja mielestäni tähän olisi syytä kiinnittää huomiota jalostusvalinnoissa. Tietenkin tähän sisältyy myös luusto-, silmä- ja yleisterveys.



Mieleiseni shetlanninlammaskoira taas on reipasluonteinen ja suhteellisen avoin. Ihan jokaista ihmistä ei tarvitse rakastaa silmittömästi, mutta ihmisiin tulee kuitenkin suhtautua avoimesti ja muiden ihmisten läsnäolo ei saa haitata harrastuksia. Sheltin ei kuulu olla arka! Sheltin kuuluu myös olla terverakenteinen, eikä ne tarvitse liioiteltua karvapeitettä. Shetlanninlammaskoirien jalostusvalinnoissa tulisi kiinnittää huomiota epätasapainoisten kulmausten välttämiseen sekä rintakehän tarvittavaan leveyteen. Muussa terveydessä huomita tulisi kiinnittää allergioiden/autoimmuunisairauksien välttämiseen sekä tietenkin silmä- ja luustoterveyteen. Harmittavan paljon shelteissä on yleistynyt vuosien saatossa mm. herkkävatsaisuus sekä ylimääräiset ripset. Lisäksi katson matadorijalostuksen vievän rotua huonompaan suuntaan. Niin kauan, kun korvankärkien sojoitussuunta on painava asia jalostuksen vaakakupissa, ollaan väärillä jäljillä, etenkin jos se tehdään terveyden/luonteen kustannuksella. Kaikenlisäksi niiden korvien asentoon vaikutetaan niin monilla eri konsteilla, että varmasti jokaisella on mahdollisuus saada juuri oman shelttinsä korvat siihen asentoon, kun ne haluaa. Itse en anna sille painoarvoa jalostuksessa, enkä nykyisin myöskään jaksa omien koirien kohdalla tapella korvien asennosta. Oma mieltymykseni suuntautuu nimenomaan brittityyppisiin sheltteihin ja niissä aion myös pysytellä.



Takaisin nykyhetkeen

Nykyinen koiralauma koostuu yhdessä minun ja puolisoni sydänkäpysistä, joista kaikista löytyy esittelyt näiltä sivuilta. Ja mikäli Päättymätön fb-sivut ylittää kiinnostuskynnyksen, voi sieltä käydä myös lukemassa juttuja erinäisistä toilailuista! Entiset turinat löytyvät blogista.
Tällä hetkellä aktiiviharrastuslistalle kuuluvat paimennus ja agility sekä muuten vain harrastuslistalle toko, rally-toko ja pk-haku & jälki aina, kun aikaa ja inspiraatiota löytyy. 

Mikäli ilmaantuu mitä tahansa kysyttävää tai kommentoitavaa, otan erittäin mielelläni mailia vastaan osoitteeseen jepu.kilponen @ gmail.com! :)


-Jepu Kilponen-