Vuoden 2017 Päättymättömät

Tällä sivulla esittelyssä on vuoden 2017 Päättymätön -tittelin saaneet koirat kuvien ja omistajilta saatujen esittelyiden kera! 



Vuoden koiratanssisheltti
Päättymätön Elinvoima "Evo"

”Päättymätön Elinvoima "Evo" on nyt reilu kaksivuotias (s.21.10.15) ja tuli meille yhteishuollettavaksi minun isäni kanssa. Evo asuu aina kaksi viikkoa Salossa ja kaksi viikkoa täällä meillä Raisiossa. Salossa Evo saa olla ainoana koirana ja täällä meillä kavereina on kaksi bortsua. Järjestely on ollut oikein loistava, joka Evolle sopii mainiosti. On super reipas joka paikassa, peloton ja iloinen pikku pakkaus. 

Evo osaa noseworkin ja tokon alkeet. Intensiivisemmin ollaan harrastettu agilityä ja koiratanssia. Agility on meidän juttu ja koiratanssissa käy Iidan 13v. kanssa. Kovin huonosti on täällä Turun seudulla koiratanssikisoja mutta parissa epävirallisissa ovat käyneet, toinen ryhmä- ja toinen yksilökisa. Molemmissa tuli voitto 😉 Myös muutaman ryhmäesiintymisen ovat tehneet. Yksi viime vuoden Turun näyttelyssä. 

Evo toimii makkaran voimalla. Tämä on suunnaton etu mutta myös haitta. Agilityyn ei pelkästään makkaran voima saa ehkä sitä kuumuutta, mitä sinne tarvittaisiin mutta toisaalta se saa Evon tekemään kenen kanssa tahansa parhaansa ja siksi Evo sopiikin erinomaisesti lasten ohjaukseen! Evo on maailman kiltein, iloisin ja herttaisin. On ollut super helppo ja tottelevainen koira, joka saa kaikki kahden paikan rakkaudet ja osaa ne kyllä myös ottaa omakseen 😉 Jos (kun) meille joskus toinen sheltti tulee, en mitään muuta harkitsisikaan kuin uutta Päättymätöntä.”
Teksti & kuvat: Jatta Ojanperä (ellei toisin mainita)



*****
Vuoden monitoimisheltti
Päättymätön Riemu "Riemu"

”Riemua tulee usein kuvailtua sanoilla hullu tai ihana pieni koira. Hullu pieni koira agiradalla ja lenkeillä juoksemassa. Ihana pieni koira harrastuksissa ja sohvan lämmittäjänä.
Riemu on ollut pienestä asti aina valmis tekemään yhdessä mitä vaan. Ja kaikki tehdään vauhdilla! Sellaisia treenejä ei ole, missä Riemu saisi treenata tarpeeksi. Aina voisi vielä vähän tehdä.

Riemu treenailee ja kisaa tällä erää agissa (mini2) ja tokossa (voi1). Vähän salaa ehkä tavoittelee ensimmäistä Päättymätön TVA -titteliä, mutta tarjoaa vielä muille tilaisuutta ehtiä ensin ;)”

Teksti: Sanna Rantanen
Kuva: Janita


*****
Vuoden agilitysheltti
Päättymätön Elämänilo "Sidi"

”Päättymätön Elämänilo ”Sidi” saavutti viime vuonna agility- ja hyppyvalion arvot ja pääsi näin ollen päätavoitteeseensa agilityn saralla. Sidi on tarkka tekemisissään ja hyvin tasainen luonteeltaan. Sidillä on ollut paha tapa olla suhteellisen tapaturma-altis, vaikka se on lauman järkevin yksilö. Sikälikin viime vuosi oli hyvin onnistunut, sillä se ei satuttanut itseään kertaakaan. Sidi on supertyyppi ja onneksi näyttää siltä, että se on periyttänyt itseään myös kolmeen jälkeläiseensä ilman edellämainittua tapaturma-alttiutta. Kotioloissa Sidi on rauhaa rakastava sohvaperuna, eikä sohvan tarvitse olla välttämättä edes omassa kodissa, vaan vieraatkin sohvat käyvät oikein mainiosti. Sidi on perus narttu, joka ei ihan aina pysty päättämään, että suhtautuuko asioihin huumorilla vaiko ylenkatsoen. Kaikenkaikkiaan se on hyvin mieluinen koira niin harrastuksissa kuin vapaallakin.”

Teksti & kuvat: Janita (ellei toisin mainita)





*****

Vuoden agilitytulokassheltti
Päättymätön Syke "Syke"

”Päättymätön Syke ”Syke” on vasta 2 vuotta täyttänyt nuorukainen, mutta siitä huolimatta jo viime vuonna agilityn kolmosluokkaan noussut ”pikkuvanha lapsitähti”. Sen nopean oppimiskyvyn ansiosta sitä on ollut hauska kouluttaa ja sen kanssa on ilo harrastaa. Syke on mielestään maailman paras kaikessa ja pienehköstä koostaan huolimatta isoegoinen tapaus. Se on vuoden 2017 Päättymätön agilitysheltti -tittelin saaneen Sidin tytär ja on perinyt äidiltään tavan suorittaa annetut tehtävät jämptisti. Mielestään sillä on myös maailman kaunein ääni, vaikka kaksijalkaiset saattavatkin siitä olla hienovaraisesti eri mieltä. Vaikka Syke saattaa antaa itsestään ajoittain tosikkomaisen vaikutelman, riittää sillä pilkettä silmäkulmassa kaikenlaisen jäynän keksimiseen.. usein silloin kun sitä vähiten odottaa!”

Teksti & kuvat: Janita




*****

Vuoden "muuten vain perhanan pätevä" -sheltti
(Jaettu voitto)
Päättymätön Taika "Loru" & Päättymätön Tuuli "Mini"

”Päättymätöntä Taikaa! (Päättymätön Taika), eli siis Loru. Muutama päivä sitten 5 vuotta täyttänyt shetlantilainen. 
Loru on satalasissa menevä kaveri. Kotona kuitenkin hakeutuu monesti omaan paikkaan ja on hyvin näkymätön. Kuitenkin treenirepun ilmestyessä eteiseen ei käy epäselväksi mihin pitäisi mennä ja mieluusti heti. 
Lorun kanssa treenaaminen on ollut hirveän antoisaa. Koira on älyttömän nopea oppimaan ja yrittää kaikkensa tehdäkseen. Vauhti on tuonut omat haasteensa sillä sitähän tästä pakkauksesta löytyy! 

Loru treenaa ja kisaa siis agilityn kolmosluokassa ja on kaikinpuolin mainio kisa- sekä reissukaveri. Kuluneena vuonna ollaan käyty valloittamassa kisapaikkoja agilityn saralla: Ruotsissa, Ahvenanmaalla- Jyväskylä, Pietarsaari välillä. Viime vuonna hankittiin 2 agi ja 2 hyppysertiä. Lisäksi piirinmestaruus joukkuepronssi, seuramestaruus hopeaa sekä shetlanninlammaskoirien medien mestaruus. 

Kaikista kiitollisin olen matkasta minkä olen tämän koiran kanssa käynyt ja mikä tulee vielä jatkumaan. Parhaimmat hetket on koiran ilon näkeminen sekä viereen takertuminen hyvien treenien jälkeen. Myös tämän koiran huumorintaju ja hömppä ominaisuus on aivan omaa luokkaansa 😀 Kiitokset kasvattajalle! Tulevaa vuotta odottaen..
Sanna ja Loru”


Teksti & Lorun kuvat: Sanna Hovila (paitsi ne, joissa Sanna itse esiintyy)

”Päättymätön Tuuli ”Mini” on 5-vuotias, hirmuisen pätevä tyyppi ja agilitystä varhaiseläkkeelle (2 x sert-a) jäänyt vipeltäjä. Mini pitää aina huolen siitä, ettei elämää oteta liian vakavasti. Se on maailman söpöin tarhatäti ja superäiti, vaikkei sillä ole koskaan pentuja ollutkaan. Oppimiskyvyltään se ei ole mikään penaalin terävin yksilö, mutta kaikessa suloisessa yrittämisessään niin huipputyyppi, että sen kanssa on hauska puuhailla kaikenlaista! Mini on mm. omalaatuisen kamppausmenetelmän huippuosaaja 😉. Mini on ihana ja helppo niin koti- kuin reissukoiranakin!”

Teksti & kuvat: Janita






Siskokset Mini & Loru

*****

Tulevaisuuden Tähti
Päättymätön Sisu "Sisu" & Tytti Vehkalahti

”Minä olen Päättymätön Sisu 2 v. Olen itsepäinen, huumorintajuinen ja varsin sisukas paketti. Minun emäntäni on ihana Tytti, joka on minulle rakkainta maailmassa. Olen mustasukkainen kaveri, ja ilmoitan äänekkäästi jos emäntäni kehtaa sylitellä tai silitellä perheen muita eläimiä. Puheenollen muista eläimistä; meillä asustelee nelivuotias Vili-sheltti ja läskit maatiaiskissat Laku ja Tapsu. Vili on paras ystäväni, vaikka vähän höpsö ja yksinkertainen tyyppi onkin. Noita kissoja en voi kyllä parhaiksi ystävikseni kutsua, vaikka toimeen tullaankin. Laku on eläinlaumamme johtaja ja määrää kaapin paikan. Minä, raukkaparka, olen ravintoketjun viimeisin. Mutta arvatkaapa mitä; viikon päästä meille muuttaa pieni Päättymätön Rock eli Eppu-sheltti. JA silloin muuttuu touhu tässä talossa. En ole enää se lauman alimmainen!


Elämässäni on tärkeintä Tytti, aksaaminen ja mökkeily. Mikään ei ole niin ihanaa kuin juosta vapaana mökkimetsässä tai aksata turkki tuulessa liehuen Tytin kanssa. Yöt nukun Tytin kainalossa.
Rakastan omaa ääntäni! Kuinka sulosointuisesti se raikaakaan kun pääsen vauhtiin. Vilin kanssa on ihanaa haukkua yhdessä; joskus jopa intoudun ulvomaan. Ilmoitan kaikesta näkemästäni haukkumalla ja kumealla kurkkuäänellä. Minulle on kyllä tehty selväksi, että toimin vallan kielletyllä alueella, mutta kuulkaas, en anna sen vaikuttaa! Minähän haukun jos haluan! Se on pienen koiran oikeus!
Olen ahne possu. Voisin syödä ihan mitä vaan ja ihan miten paljon vaan. Pienenä söin myös latureita, sukkia, kenkiä, jalkalistoja, kissankakkaa ja muuta mukavaa. Ne hommat olen nyt jättänyt taakse. Tällä hetkellä keskityn voileipien varastamiseen pöydältä ja makkaran kerjäämiseen iskältä.
Aksassa palkkaudun yhteisestä tekemisestä. Rakastan toki palkkionakkeja, mutta ne eivät ole niin tärkeitä kuin tekemisen riemu, onnistumisen ilo ja Tytin kehut. Tällä hetkellä kisaan kakkosissa, mutta minulla on tunne, että ehkä jo huomenna siirryn kolmosiin. Tytti on tosi taitava kartturi, ja minä tosi nopea ja taitava ohjus.
Minua kutsutaan useilla erilaisilla nimillä. Eniten käytetään tietysti ristimänimeäni Sisua. Muita nimiäni ovat Sippe, Sirpa, Sirpukka, Siiseli ja Puikkonokka. Joskus minulle huudetaan ”perkeleen rakki”, ja se kyllä hieman loukkaa.”

Teksti & kuvat: Tiina-Liisa Vehkalahti (ellei toisin mainita)





*****

Vuoden tokobortsu & vuoden PK-bortsu
Päättymätön Juju "Juju"


”Päättymätön Juju eli kaverien kesken ihan vaan Juju on mun eka harrastusbortsu. Se on lunastanut kaikki toiveet ja odotukset loistavasta monitoimi koirasta. Jujun kanssa touhutaan kaikenlaista, päälajeinaan se treenailee agilityä, paimennusta, pk-jälkeä ja tokoa. Näiden lisäksi on kokeiltu jos vaikka ja mitä. Juju on kolmen vuoden ikään mennessä ehtinyt kisata kaikissa lajeissaan ja menestynytkin ihan mukavasti. Se on ehtinyt tienata nimensä eteen PAIM1 PPR1 JK1 TK1 BH koularit.

Juju on pieni, ketterä taskuraketti, mun koiran muotoinen varjo ja paras ystävä. Se on rohkea ja varma koira, jolta löytyy loputon moottori, mutta myös toimiva off kytkin silloin kun mitään ei tapahdu. Juju kulkee kaikkialla mukana, sillä ei ole pelkoja tai arkuuksia, eikä pahoja ajatuksia ihmisistä tai vieraista koirista. Juju on ollut äärettömän helppo kouluttaa, se on vastaanottavainen ja sopivasti ohjaajapehmeä koira, olematta kuitenkaan tippaakaan anteeksipyytävä tai mielistelevä. Sillä on huikean hyvä hermorakenne ja sen motivoiminen on ollut todella helppoa alusta asti. Juju on kirjastotätimäisen pedantti koira, joka haluaa tehdä aina oikein.
Parasta Jujussa on sen huolettomuus arjessa. Se nukkuu päivät mun työpöydän alla, mutta on sekunnin murto-osassa valmis hommiin kun tilanne sitä edellyttää. Sen jäätävä älykkyys jaksaa myös edelleen yllättää.
Mulla on käynyt hirmuinen lottovoitto, kun Juju muutaman mutkan kautta päätyi meille. Parempaa ensimmäistä harrastuskoiraa en olisi voinut toivoa, Juusta on tullut tärkeä osa mun olemista ja elämistä ❤️❤️
Teksti & kuvat: Tiina Vuorio (ellei kuvassa toisin mainita)







*****

Vuoden agilitytulokasbortsu
Päättymätön Temppu "Manuka"

”Päättymätön Temppu eli Manuka on maaliskuussa kaksi vuotta täyttävä, mitä mainioin työmoottorilla varustettu harrastuksiin luotu energiapakkaus. 
Manukalle luonteenomaisia piirteitä ovat valppaus, terävyys, sinnikkyys, saalisviettisyys, koulutettavuus, iloisuus ja voisin jopa väittää, että huumorintajuisuus. Sen kanssa on aivan mahtavaa olla ja tehdä töitä. Ja töitä Manuka haluaakin tehdä. Se on aina valmis yhteiseen tekemiseen, mutta sen hermot kestävät myös levon eli se pystyy rauhoittumaan ja rentoutumaan hyvin.
Agilityä saamme kisata sekä pikkumakseissa että makseissa. Manuka on todella nopea ja reagoi ohjauksiin erinomaisesti. Ja kuten arvata saattaa, nämä ominaisuudet yhdistettynä tähän kuskiin, ollaan ratasuorituksissa välillä väärässä paikassa väärään aikaan. Yritän parhaani mukaan opetella kiitävän kärpän lailla liikkuvan ja salamannopeasti reagoivan koiran ohjaamista ja radalle sijoittumista. Tässä olen jo hieman edistynyt eli toivoa tulevaisuudessa yhdessä suoritetuista radoista on ihan realistista pitää yllä😉
Agilityn lisäksi harrastamme kuskille täysin uutta lajia, tokoa, ja sekin on sekä Manukan että kuskin mielestä kiinnostavaa ja hauskaa. Kokeet on siinäkin lajissa korkattu ja tähän mennessä saavutettu kaksi ALO1-tulosta. 
Noseworkissä Manuka on läpäissyt hajutestin eli se on saanut kilpailuoikeuden myös siinä.
Paimennusta on myös kokeiltu muutama kerta ja Jepun mukaan Manukalla olisi siinäkin lahjoja. 
Kuskilla vaan ei valitettavasti aika tahdo riittää kahteen viimeksi mainittuun, pidämme siis toistaiseksi päälajeina agilityn ja tokon. Muita lajeja teemme sitten kun tai jos aikaa jostain ilmaantuu.
Parempaa ensimmäistä bortsua en olisi voinut kuvitella saavani, Manu eli Manne on suvereenisti ottanut paikkansa kategoriassa elämäni koirat. 
Kiitos Jepu tästä huikeasta tyypistä.”

Teksti & kuvat: Aila Lindqvist (ellei kuvassa toisin mainita)






*****
Vuoden paimennusbortsu
Päättymätön Kipinä "Kipi"

”Hellurei, tässä paimennusbortsu -tittelin saanut Päättymätön Kipinä aka "Kipi" (Flint x Kone). Kipi on 3,5v työ- ja kisakoira Englannissa isolla lammastilalla. Se on luonnollinen, älykäs ja sopivasti yhteen hiileen puhaltava työkaveri, jonka sulavaa liikkumista katsellessa silmä lepää 😊
Kisakentillä Kipi niitti kovia tuloksia viime talvena nuorten koirien ns. Nursery-luokassa, jonka jälkeen se jatkoi isojen koirien luokkaan niin sanottuihin Open-kisohin. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana se onkin jo kerännyt tarvittavat pisteet Openeista ensi kesän Englanninmestaruuksia varten, joten thumbs up että meno jatkuisi samanlaisena 🙂

Arjessa Kipi on hiljainen ja kiltti, vähän prinsessan vikaa omaava narttu 😉Sisällä se hautautuu huomaamattomasti sohvan nurkkaan ja ulkona se on muiden koirien kanssa leikkiessään yksi kovimmista kirittäjistä. Kaikenkaikkiaan helppo ja mutkaton koira!”
Teksti & kuvat: Anni Ritakallio




*****
Vuoden monitoimibortsu
Päättymätön Fantasia "Fani"

”Päättymätön Fantasia ”Fani” on 2,5-vuotias ”vähän kaikenlaista” kokeillut, äärimmäisen söpö monitoimikoira. Se on tehnyt alkeet paimennuksessa ja agilityssä sekä se toimii bortsuille hiukan epätyypilliseen tapaan kyyhkysmetsällä noutavana lintukoirana. Kotioloissa Fani on herttainen halipusukoira, joka rakastaa kaikkia ehdoitta. Se osaa kätkeä narttumaisen luonteensa isojen pyöreiden silmiensä taakse erittäin kätevästi. Lisäksi se toimii perheen toisen bortsun, Armin, elävänä varjona ja perävaununa.”

Teksti & kuvat: Janita





*****
Vuoden agilitybortsu
Päättymätön Tiima "Armi"

”Päättymätön Tiima ”Armi” on vahvatahtoinen narttu isolla N:llä. Se saavutti viime vuonna agility- ja hyppyvalion arvot hyvin napakoilla suorituksilla. Sen kanssa on helppo harrastaa, sillä se kestää toistoja ja painetta, mutta oppii nopeasti ja siihen on helppo luottaa. Agilityn lisäksi Armi harrastaa paimennusta ja kilpailee siinä 2-luokassa. Kotioloissa Armi on tätä nykyä kiitollinen ja suhteellisen huomaamaton, mutta nuorempana se oli erittäin aikaansaava tapaus. Tällä hetkellä Armi on äitiyslomalla, jonka jälkeen katsotaan, miten edetään missäkin lajissa!”

Teksti & kuvat: Janita





*****
Vuoden "muuten vain perhanan pätevä" -bortsu
Päättymätön Tuli "Kirppu"

”Päättymätön Tuli eli Kirppu (4.3.2016). Kirppu tuli ”kesäkaveriksi” Inkerille ja kesä on venähtänyt!
Kirppu on iloinen, oppivainen ja uskomattoman kiva koira. Se on terapeutti, lenkittäjä, personaltraineri 
ja vanhusten piristäjä.
Lupaava agilityura keskeytyi, kun tuli murheellinen diagnoosi lonkista. Mitään oireita ei Kirpulla ole, mutta parempi on jättää aksailut muille. Paimennusta on harjoiteltu ja myös vähän edistytty. Se homma ei ole kiinni Kirpusta vaan omistajan hitaasta kehityksestä.


Kirppu on vaivaton ja varsinainen reissukoira. On kierretty Kolit, Yyterit ja ajettu veneellä Inarinjärven yli Vätsärin erämaahan. Ei pelkää, ei hötkyile ja osaa käyttäytyä.
Kirppu, Inkeri ja Iita muodostavat nykyisin sellaisen kolmikon, että vauhtia piisaa.”

Teksti & kuvat: Olli Mononen











******
Vuoden rally-tokobortsu
Päättymätön Puhti "Raki"

”Meillehän ei ikinä pitänyt tulla bortsua, ei IKINÄ. Koiran hankinta oli keväällä 2012 ajankohtainen, sillä edellisestä koirasta oli hiljattain aika jättänyt… Monet rotuvalinnat käytiin läpi, mutta päätös rodusta oli vielä täysin vaiheessa, kun Anne-Mari kertoi heille tulossa olevasta bortsupennusta. Siinä kentän laidalla esitteli sitten niitä palleron kuvia ja söpöhän se oli, Anne-Marin tuolloin tuleva Pilke. Hyvän myyntipuheen saattelemana ajauduin nettiin illalla tätä yhdistelmää ihmettelemään. Emän sekä isän kuvaus yllätti täysin. Nämähän ovatkin ihan järkevän kuuloisia ja terveen oloisia harrastuksiin ja aktiivielämään. Oli ne pennutkin ihan suloisia 😉Aamulla soitto Anne-Marille, ja melko pian löysin itseni Eräjärveltä.
Tuo nappisilmäinen, ainoa pentueen uros, oli ensimmäinen, joka tuli luokse, ja tuntui että mehän ollaan tunnettu aina. Rakastuin heti ja siihen koiraan jäi pala sydämestä. Enkä sitten keksinyt syitä miksen sitä itselleni haluaisi. En, vaikka kuinka yritin 😀 Kaikista ei ikinä-kommenteista huolimatta kesällä 2012 meille muutti Päättymätön Puhti, Raki. On muuten ehdottomasti nimensä veroinen! 
Raki on varmasti kaikista koiristani tähän mennessä paras ja todellakin on se ”elämäni koira” 

Sillä on loputon halu miellyttää, tehdä töitä ja halu tehdä aina kaikki oikein, oli kyse sitten agilitystä tai arjen koukeroista. Sen vauhti on ääretön, oli kyse sitten agilitystä tai arjen koukeroista 😀 Agilityn suhteen mainittakoon että tämän koiran vauhti, kropanhallinta sekä maatavoittava askel voisivat siivittää koiran vaikka mihin asti. Meillä on vaan valitettavasti ollut välissä taukoja onnettomuuksien ja oman raskauden/äippäloman vuoksi.. Viime vuonna kun päästiin taas vauhtiin niin kaikki loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan 😕
Raki on ollut kovan onnen koira, etenkin viimeisen vajaan vuoden. Milloin on mennyt kannuskynsi, ja milloin antura… Loppuvuodesta poistettiinkin sitten molemmat kannukset etujaloista, jotta vältytään jatkuvilta onnettomuuksilta niiden suhteen. Agility on ollut taas tauolla viime kesäkuusta, jolloin tapaturmaisesti lähti anturasta pala, sitä seurasi hotspot, sitä seurasi kannuskynsivaurio, ja sitä seurasi ontuminen. Nyt aletaan olemaan toivottavasti paremmalla puolella kuntoutumisessa ja aika olisi testata toimivuutta agilityssä myös. Katsotaan miten käy… Tällä välin reenailtiin ajan kuluksi rallytokoa ja haettiin siinä sivussa RTK1.
Raki on ehdottomasti on-off-koira. Kun mennään, mennään täysiä, ja kun ollaan, niin levätään. Pienenä toki tykkäsi remontoida kaikki yöpöydistä sängynlaitoihin asti, mutta menköön vaikka kutisevien hampaiden ja tutkimusmatkailijaluonteen piikkiin 😉

Meillä tosiaan siis harrastetaan agilityä (toivottavasti myös jatkossa), rallytokoa sekä paimennusta. Olen aina ollut itse ulkoilmaihminen ja nautin lenkkeilystä, etenkin metsissä. Raki tekee tuosta puolesta entistä mukavampaa. Siinä hommassa mukana on ehdottomasti oltava koira, joka pysyy irti, ei hyysää kintuissa koko aikaa ja viihtyy siellä niin kauan kuin ihminen haluaa. Raki omaa 0 % riistaviettiä, joten nenän edestä saa lähteä rusakko tai peura: ei aiheuta toimenpiteitä.
Raki on siis kaikki mitä koiraltani olen voinut toivoa, ja ehkä enemmänkin. Lukee pääsääntöisesti ajatukset, on melko pehmeä ja miellyttämisenhalu on suuri. Tämän vuoksi se on ollut äärettömän helppo opettaa mihin vain. Sillä ei ole arkuuksia ääniä eikä alustoja kohtaan. Se tulee toimeen kaikkien kanssa, ja onkin ehkä enemmän positiivisaggressiivinen, kuin mitään muuta. Vaikka on luonteeltaan pehmeä se kestää monet toistot ja pettymykset. Rakilla on hyvä hermorakenne ja se on äärimmäisen pedantti.
Raki on siis sellainen sopiva varjo itselleni ja toimii kuin ihmisen mieli 
P.S. Pahoittelut romaanista ! :D”


Teksti ja kuvat: Suvi Liiti












*****